Heti alkuun menin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, kun verkkasin pitkään ja hartaasti käynnissä. Käänsin ja väänsin ja taivutin ponia ja raviin siirryin vasta, kun poni oli oikeasti rentona ja liikkui hyvin eteen. Ravissa jatkoin sitten taivuttelua ja pyrin välttämään uralla ajamista, koska silloin jätän ponin helposti ns. ilman ohjausta, jolloin meno on juurikin vain sitä uraa ympäri jumputtamista. Nyt siis työskentelin koko verryttelyn ajan noin metrin uran sisäpuolella, jolloin oli koko ajan pakko kiinnittää huomio poniin, enkä voinut jättää sitä tekemään omiaan.
Myöhemmin, kun olin laukkaillut vähän molempiin suuntiin aloin miettiä varsinaisesti jotain harjoituksia. Päädyttiinkin tekemään montaa erilaista kuviota, joissa jokaisessa oli kuitenkin yhdistävänä tekijänä pitkät käyntijaksot. Monesti juurikin luistan käynnin ajamisesta, koska poni ei tunnu siinä etenevän ollenkaan ja kuski on kovilla jos aikoo saada sen liikkumaan kunnolla. Nyt kun jaksoin työstää myös käyntiä koko ajan ajan, niin poni liikkui huomattavasti rennommin ja pysyi paremmin kuolaimella myös tehtävien raviosuuksilla. Lopuksi lisäsin vielä käynti-ravi tehtäviin pysähdyksiä ja peruutuksia.
Viimeiseksi tein vielä lyhyitä laukkapätkiä ravista ja lopulta vaan ravailtiin rennosti isoilla ympyröillä. Kyllä taas huomasi, että kannattaa jaksaa tehdä ponin kanssa ihan kunnolla hommia, sillä se antaa itsestään kaiken vasta kun kuski oikeasti jaksaa vaatia ja olla tiukkana ihan kunnolla. Täytyykin nyt ihan aikuisten oikeesti yrittää jaksaa ainakin kerran viikossa työskennellä sen kanssa yhtä tehokkaasti kuin eilen tuli tehtyä. Nyt, jos kelit vaan sallii, niin osan kouluiluista voin varmaankin siirtää läheiselle sänkkärille, jossa on sitten enemmän tilaa treenata ponin raakaa ja vauhdikasta laukkaa paremmaksi.
 |
| (c) Heidi Wallin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti