torstai 11. heinäkuuta 2013

261' Pöllöponi

Nyt ollaan oltu noin kaksi ja puoli viikkoa mökillä. Tuntuu kyllä aivan ikuisuudelta varsinkin nyt kun ei ole täällä seuraa poikaystävän lähdettyä kotiin. Myös hevosten liikutuksen ja tallityöt on joutunut sumplimaan itsekseen, mikä tuottaa yhden läheisriippuvaisen suomenhevosen kanssa välillä hieman ylimääräistä sählinkiä...

Ei hevosten liikuttelu tosin aivan ongelmatonta ollut silloinkaan, kun oli kaksi ihmistä ja saatiin molemmat pollet yhtäaikaa lenkille. Heppu kun päätti taas kaivaa sikailu-ja ryöstelyvaihteen päälle, jolloin kuski vaan istui kyydissä ja yritti epätoivoisesti suorittaa hallintatoimenpiteitä kolmipalan avustuksella... Kerran jäimme keskustelemaan ponin kanssa kahdestaan mettään käytöstavoista, kun kaveri jo meni kotitalliin rouskuttamaan iltakauroja. Tämä oli ponille ilmeisesti sen sorttinen järkytys, että seuraavan yhteisen lenkin poni malttoi käyttäytyä oikein hyvin.

Muutenkin olen nyt ollut ponin kanssa taas vaihteeksi aika tiukalla linjalla, sillä lepsuilun hoitaessa ja muuten käsitellessä saa kyllä aina tuntea nahoissaan maastolenkeillä. Ollaankin nyt ponin kanssa harjoiteltu mm. sitä, että karsinasta ei tulla ulos, oli ovi sitten auki tai ei.

Tänään käytiin kummitädin kanssa liikuttamassa molemmat heposet ja olikin varsin mukava pitkä maastoreissu.  Itse en ponin ohjaimissa ollut, vaan pääsin ratsastamaan, mutta se mitä ponin menosta näin näytti varsin asialliselta. Varmaankin uskaltaa huomenna lähteä itse ohjien päähän vaikka kaveri olisikin mukana.

Miään kuvia en ole nyt saanut, sillä vanha puhelin jumitti niin pahasti ettei siihen uskaltanut tunkea muistiin yhtään enempää täytettä. Nyt on kuitenkin uusi luuri, joten täytynee tässä joku päivä kuvailla ponskia vaikka siellä ihanan vehreällä metsälaitumella :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti