sunnuntai 23. syyskuuta 2012

214' Lauantain tallireissu

Eilen mulla meni koko päivä koneella dataillessa ja hissaa lukiessa (Koeviikot <3 ) En oikein malttanut tehdä mitään järkevää, kun odottelin vaan koska Heidi soittaa ja lähdetään tallille.
Puoli viiden aikaan tuli sitten soitto ja viideltä oltiinkin jo matkalla tallille. On kyllä ihan mahtavaa, kun ei tarvinnut tonne kylmään lähteä skootterin kanssa palloilemaan, vaan sai mukavan, lämpimän autokyydin. Kiitos Heidi! :) Noh, onneksi oon vuoden päästä tähän aikaan jo autokoulussa, niin pääsee sitten ympäri vuoden vähän paremmin kulkemaan...

Kun sitten päästiin tallille, niin sovittiin että heidi menee ensin Sirillä ja mä leikin kameran kanssa. Ihan mukavaa puuhaa, mitä nyt hyttyset meinas syödä mut elävältä.
Olis kyllä kiva oppia kuvaamaan yhtä hyvin kuin eräät, mutta ehkä siihen on kuitenkin vielä vähän matkaa... Ihan mukavia kuvia kuitenkin sain ainakin omasta mielestäni, tällä kertaa onnistuin jopa mahduttamaan koko hevosen kuviin :D

Kun Heidi lopetteli Sirin kanssa, niin mä lähdin jo valjastamaan Heppua. Melko pikaisesti harjailin ponin läpi, selvittelin harjan ja hännän ja värkkäsin pienen letin harjaan. Sitten vaan (erittäin likaiset) valjaat niskaan ja kentälle.
Kun päästiin kentälle, niin alkoi olla jo aika hämärää. Kyllä sitä ilmeisesti täytyy uskoa, että se syksy tulee ihan oikeasti.



Heppu aloitti taas heti alkuun saman shown kuin yleensäkkin, eli toiseen kierrokseen nuppi ulos ja väistöä nurkissa. Myös eteen liikkuminen tuotti tänään ponille suurta tuskaa, joten sain olla ihan jatkuvasti käskemässä eteen. Otin sitten hetken ravailun jälkeen pari laukkapätkää ja poni kyllä todella reipastui tämän jälkeen. Sitten tulikin jo seuraava propleema, eli pidätteet ei enää mennyt läpi ja poni kävi tosi raskaaksi edestä.
Loppu ajan teinkin sitten pysähdys-käynti-ravi-käynti-pysähdys siirtymisiä ja poni alkoi taas rauhoittua ja pidätteet meni paremmin läpi.



Kaikki kuvat (c) Heidi W.
Kun poni alkoi kuunnella ja liikkui nätisti myös toiseen kierrokseen, niin annoin  pitkät ohjat ja lopeteltiin hetken kävelyn jälkeen. Laukat vasempaan kierrokseen jäi tänään kokonaan välistä, mutta eipä tuo haittaa, kun poni rauhoittui niin kivasti, otetaan sitten ensi kerralla molempiin suuntiin.

Harmittaa kyllä ihan hirveesti, kun tuolla tulee vettä kun esterin perseestä! Pitikin sattua just sille päivälle kun täällä olis laukkakisat :/ Olin ajatellu mennä sinne ottamaan vähän videoita, mutta jää nyt sitten se reissu välistä...


2 kommenttia:

  1. Oleppahyvä vain ;) Eikun ostat itelles jonku helpon järkkärin (Nikonin tietenki ;) ) ja sit vaa opettelemaan :D Hyviä kuvia sä otit, sen mitä ehin nopeesti vilkasee ennen ku hyökkäsin raveista otettujen kuvien kimppuun :D
    Ja harmittaa kyllä iha hirveesti muaki ku ei ton sateen takii viittiny sinne laukkakisoihin lähtee huonoja kuvia ottamaan... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kerrankin kun mulla ei olis ollu laukkakisojen aikaan muuta menoa, niin käy näin :/ möh!
      Ja täytyy varmaan toivoa joulupukilta rahoitusta kamerahankkeeseen ;)

      Poista