keskiviikko 26. syyskuuta 2012

215' Tarkkuutta pitkästä aikaa

Nyt on sitten eka koeviikko alkanut ja kyllähän sitä lukemista on nyt viimeset pari päivää tullut aika ahkerasti harrastettua. Ponin liikuntaa en oo kuitenkaan unohtanut, vaan herra on liikkunut koko alkuviikon varsin monipuolisesti.

Maanantaina uskaltauduttiin taas pitkästä aikaa mettään rämpimään, kun on jo ollut niin kylmiä öitä, että käärmeet alkaa varmaan olla aika kankeita. Puolisen tuntia rämmittiin ja kyllä taas huomasi, miten poni on tuolla metässä ihan elementissään: Vaikka mä katoin välillä että nyt on kyllä aika hurja paha paikka, niin tosi näppärästi poni aina keplotteli ittensä ja mut eteenpäin. Välillä oikeasti tuntui, että se oli Heppu, joka tiesi minne ollaan menossa ja mä vaan roikuin perässä. Täytyy nyt alkaa taas harrastaa tuota rämpimistä enemmänkin, kun kerran ponikin siitä tykkää :)

Tiistaina oli vuorossa maastolenkki kärryillen. Hepun ratsastaja oli tällä kertaa mukana, koska olin luvannut edellisellä tunnilla että pääsee ajamaan.
Käytiin semmonen 4-5km lenkki ja suurimman osan matkasta ratsastaja ohjasi. Poni liikkui ihan hyvin eteen, ei pysähdellyt tai sikaillut vaikka kokematon kuski olikin ohjaimissa. Mutta tällä kertaa piti kytätä ihan jokaista puskaa ja kiveä, jota Heppu ei yleensä tee.

Tänään sitten menin jo kahdentoista maissa tallille, kun ei ollut mitään koetta eikä valmistelua. Laitoin ponin pikaisesti valjaisiin ja kävin laittamassa muutaman portin kentälle.
Ohjelmassa oli siis tarkkuutta ja poni olikin ihan liekeissä! Oli tosi helppo ajaa, kun poni teki tosi nätisti ja yrittelijäästi töitä. Ei otettu tänään ollenkaan laukkaa treeniin, koska halusin pelata varman päälle, että varmasti molemmille jää hyvä mieli, eikä mene tappeluksi. Ihan ihmeellistä, että poni meni niin mahtavasti, vaikka ollaan ajettu tarkkuutta viimeksi monta monta kuukautta sitten.

Kuvien laatu nyt on mitä on, kun jouduin hämärässä tallissa nopeesti näpsimään, mutta ompahan jotain piristystä...

Eikös pintelit saakkin palleroni sääret näyttämään varsin pitkiltä? ;)


Lenkin jälkeen pesin ja rasvasin ponin valjaat, kun olivat jo niin kuraiset ja kastuivatkin tänään vähän sateessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti