perjantai 7. syyskuuta 2012

208' Kiireinen viikko

Ihanaa, vihdoinkin on viikonloppu ja pääsen nukkumaan ja talleilemaan ihan rauhassa ja kiireettä! En olis kyllä enää yhtään aamuherätystä jaksanut tällä viikolla, kun jo torstai aamuna muistutin enemmän zombia kun ihmistä... Koulun lisäksi on ollu muutenkin nyt tää viikko tosi hektistä, enkä oo ehtinyt tehdä kotona muuta kun syödä ja nukkua -ja sit tietty läksyt.

Olen nyt siis autellut kavereita, jotka osti just toisen oman hevosensa ja toinen sisaruksista rikkoi juuri sopivasti polvensa, eikä pysty auttamaan liikutuksessa. Toisella sisaruksista on siis hoidettavana sekä talli, että molempien hevosten liikutus ja vielä lukio siihen päälle... Olen siis käynyt sitä toista hevosta ratsastamassa ja tämä uusi tapaus onkin varsin mukava ja helppo ratsastaa.

Mutta nyt siihen Heppuun. Eli poni on tällä viikolla jäänyt vähän pikaisille liikutuksille, enkä muutenkaan ole omalla tallilla ehtinyt  kovin paljon aikaa viettämään, mutta en nyt kuitenkaan ihan lomailemaan ponia ole jättänyt.

Elikkäs tiistaina ponilla oli täysin vapaapäivä, kun en omalle tallille ehtinyt ollenkaan.

Keskiviikkona sitten kävin pyörittämässä ponia kentällä kärryjen kanssa ja samat ongelmat jatkuu edelleen; eli toiseen kierrokseen ei taivu, vaan pyrkii väistämään kaarroksissa. Hieroja kuitenkin sanoi, että kyljessä ei pitäisi enää olla mitään sellaista, joka estää normaalin liikkumisen, joten tallilaisten kanssa pohdittuamme arvelimme, että poni vain vanhasta muistista yrittää liikkua niin ettei satu. Nyt sitten vain yritän ajaa ponia normaalisti ja pyytää sitä liikkumaan myös tähän ongelmalliseen suuntaan kunnolla.

Eilen, eli torstaina  ohjasajoin ponia kentällä pitkien ohjien kanssa. Olin laittanut pari puomiviuhkaa kentän toiseen päätyyn ja tultiin niitä ikään kuin kahdeksikkona. Tässä poni taipui tosi kivasti molempiin suuntiin ja oli mukavan rento ja kuuliainen. Suurin osa ajasta työskenneltiin ravissa, mutta lopussa treenattiin myös vähän laukkaa, joka sujui sekin tosi nätisti ja rauhassa.


 
Tänään, jos ei ala sataa,(näyttää vähän että saattaa alkaakkin)niin ajattelin käydä ponin kanssa maastolenkin ja ehkä ottaa pienen pyrähdyksen kentällä. Jos tulee hirveä sade, niin sitten varmaan käperryn sohvannurkkaan ja paneudun kestoperfekteihin ja kiihtyvyys-laskuihin...

Niin ja se treeniohjelma, jonka laitoin edelliseen postaukseen, tais mennä vähän sekasin tän viikon kiireiden takia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti