Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa vähän, en tiedä kiinnostaako ketään tällaista hömpötystä lukea, mutta tuntui vaan siltä että pitää purkaa mietteitään johonkin.
Mielessä on siis pyörinyt jo pari päivää tämä Hepun ja mun ongelma. Välillä sitä jää pohtimaan, että onko ponista enää koskaan vetämään yhtään mitään. Tuntuu että junnataan vaan paikoillaan, eikä tehdä mitään järkevää. Tekisi vaan niin jo mieli lähteä pitkälle reippaalle ajolenkille maastoon, mutta siitä ei varmaan pitkään aikaan tule mitään, jos koskaan.
Varmaan sama luottamus ja uskallus ponin kanssa ei koskaan palaa, vaikka aijemminkin on sattunut jos jonkinlaista äksidenttiä. Se on kuitenkin varmaa, että jos nyt ei mitään fyysistä vikaa ponista hierojan käsittelyssä löydy, niin ajotreenin alkaa hetimiten, ja tällä kertaa ihan kunnolla.
Onneksi kumminkin tiedän, että vaikka nyt on edessä uusi pulma ratkaistavaksi, ollaan Hepun kanssa jo itsemme voitettu. Kun ponin ensimmäsitä kertaa näin, en olis ikinä uskonut että päästään näinkin pitkälle, tai että sitä uskaltaa koskaan mihinkään julkiselle paikalle viedä...
Nyt pitää vaan toivoa, että voitais palata siihen samaan pisteeseen josta ennen tätä kärrysähläystä pudottiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti