torstai 12. heinäkuuta 2012

184' Onko joku aivopessyt ponini?

Vai mitä ihmettä sille on oikein tapahtunut tossa yön aikana? Eilen ei meinannut mikään onnistua, mutta tänään poni oli ihana!

Tarkoituksena oli vain juoksuttaa poni kevyesti, mutta koska menen koko viikonlopuksi kavereille, niin en ehdi ponia itse liikuttaa silloin. Päätinkin siis, että ohjasajan sen tänään kunnolla.

Harjailin ponin käytävällä ja värkkäsin pienen letin niskaan. Valjastaessa Tiia kysyi josko haluasin lainata Ilkeen pitkiä kangasohjia ja kokeilla ohjasajaa Heppua ympyrällä. Kokeiltiin sitten niitä ja saatiin vielä lainata ihan oikeeta ajopiiskaakin. Toi piiska tuntui kyllä tosi hyvälle, vaikka olikin vähän pidempi kuin meidän oma, mutta sitä jaksoi vielä hyvin heilauttaakkin. Täytynee siis varmaan koittaa kattella josko suomen puolelta löytäisin jostain itsellekkin tuollaisen. Myös pitkät ohjat ohjasajoa varten menee ostoslistalle, niin paljon paremmin poni tänään toimi kun ei tarvinnut itse kompuroida sen perässä.

Aloitettiin tosiaan kentällä ihan vaan käynnissä tempon säilyttämisellä, mikä osoittautuikin tosi hankalaksi, kun piti koko ajan miettiä miten asettelisi kätensä niin että tuntuma säilyisi samalla kun heiluttaa piiskaa... Lopputuloksena sain kuitenkin ponista kaivettua käynti-vaihteen tosi kivasti esille. Tänään myös muoto säilyi pitkiä pätkiä ja poni kantoi itsensä tosi hyvin ja oli mukavan kevyt kädelle.
Kun käynti alkoi toimia, niin otettiin ravia. Ravissakin pyrittiin vaan säilyttämään tasainen tempo ja eteenpäinpyrkimys ja kuski yritti antaa ponille edestä edes jonkinlaisen tuntuman.
Hetken ravailun jälkeen poni sai kävelytauon pitkin ohjin.

Tauon jälkeen kokeiltiin laukkaa, mikä ei onnistunut ihan yhtä hyvin kuin ravi ja käynti, mutta vika oli täysin kuskissa; Kyllä noiden pitkien ohjien käsittely vaatii treeniä. Sain kuitenkin otettua yhdet suht hyvät laukkapätkät molempiin suuntiin, jonka jälkeen poni sai taas huilia hetken.

Lopuksi Tiia vielä ohjasajoi hetken ja laukkakin onnistui sitten tosi kivasti :)


Tallissa sitten poni suihkuun ja ötökkämyrkyt niskaan.
Nyppäilin vielä lopuksi ponin harjoista vähän karvoja pois, mutta pakkia en sitten jaksanut kuitenkaan pestä, ehkä ens kerralla... Niin ja ne vaunut... Niidenkin pesemistä on tässä suunniteltu koko viikko :S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti