tiistai 8. toukokuuta 2012

157' Sekalaiset fiilikset...

En taas tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa... Eilen pääsin ponin kanssa ekaa kertaa ajamaan ilman taluttajaa ja kulki ihan kivasti, mitä nyt pää oli lähes koko ajan ulospäin. Ei kuitenkaan edes yrittänyt ryöstää tai ollut muutenkaan hankala. Tehtiin töitä vain ravissa ja käynnissä, koska en halunnut sen kovempaa vauhtia ottaa, jotta poni pysyy varmasti täysin hallinnassa. Ajoin noin puoltuntia ja lähdin sitten hyvillä mielin takas talliin.
Tänään oli ajatellut, että voisin kokeilla pari laukkapätkää, jos poni tuntuu hyvältä. Toisin kuitenkin kävi, kun poni päätti heti alkuverkoissa taas ryöstää. Parin kierroksen jälkeen sain pysäytettyä ponin ja jatkettiin työskentelyä. Heppu oli kuitenkin eri mieltä ja yritti kokoajan pysähdellä, painoi kädelle ja repi päätään joka suuntaan. Kun sitten komensin, niin herra lähti taas kiitoa pukitellen menemään. Taas sain sen pysäytettyä ja jatkettiin, kunnes poni kulki pidemmän aikaa ryöstämättä ja alkoi uskoa, että sen on pakko liikkua eteen kun pyydetään.
Sain tuon ekan ryöstön videolle, joten laitan sen nyt kaikkien kauhisteltavaksi... (Äänet oli pakko ottaa pois, koska kielenkäyttö ei ollut kuskilla kovin kaunista...)



En nyt taas tiedä yhtään, että mitä oikein keksisin tuolle otukselle, koska se ei vaan yksinkertaisesti
voi tehä noin aina kun sitä ketuttaa työnteko >:(

Huomenna on kumminkin kiva päivä, kun lähden Harjuun soveltuvuuskokeisiin ja mahdollisesti ehdin moikata vielä kaverin ponia Ilkeetäkin pitkästä aikaa :) Nyt kyllä jo pikkunen jännitys päällä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti