tiistai 1. toukokuuta 2012

153' Onnellinen poninomistaja!

Vuhuu! Ponilta paras vappuylläripylläri ikinä :) Herra päätti tänään, että niitten kärryjen kanssa on nyt säädetty ihan riittävästi ja antoi laittaa ne perään. Mentiin jo puol kierrosta niin, että Iikku talutti ja mä istuin kärryissä ja huomenna sit jatketaan jos saan apureita. Pohdittiin Iikun kanssa vähän noita varustejuttuja ja päädyttiin siihen että laitetaan ponille nyt vähän enemmän jarrua suuhun ja mennään hetki ravivaljailla, ettei saa heti niitä liinoja koipiensa väliin jos keksii riekkua.
Nyt muutenkin täytyy olla ponin kanssa tosi tarkkana, ettei se pääse missään tilanteessa "pomottamaan", vaan on koko ajan kontrollissa.

Palataampas nyt vielä eiliseen, jolloin kaveri oli hyppäämässä ponilla.
Alkuun Heppu oli tosi tahmeen näköinen, eikä suostunut liikkumaan ollenkaan. Kun sitten muutaman kerran hyppäsivät ja laukkailivat reippaammin, alkoi ponikin innostua ja lopuksi menikin ihan kivasti :) Hyppäsivät noin tunnin, jonka jälkeen poni oli satulan alta ja ryntäistä aivan litimärkä. Tallissa herra pääsikin suihkuun ja sitten ulos piehtaroimaan ja nauttimaan auringosta.

           Tässä tämä tekniikanihmelapsen tuotos nyt sitten on olkaat hyvät :)
                      



Pojoing!

Kävinhän mä tänään myös Mummon kanssa vähän hyppelemässä pikkuristikkoa kentällä. Oli taas kuskilla vähän tyyli hukassa.... Kuitenkin kyydissä pysyttiin ja pari kertaa jopa onnistuin olemaan repimättä suusta...

4 kommenttia:

  1. Hyvä Heppu!
    Tuutko muuten Savikselle nyt ollenkaan?

    VastaaPoista
  2. Mikähän tätä bloggeria vaivaa, kun ei näytä sun kommenttia täällä ollenkaan? :/ No mutta jokatapauksessa, en tiedä vielä, mutta todennäköisesti ei olla tulossa. Täytyy kattoa miten nuo ajot tuosta lähtee sujumaan, että onko järkeä tulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli joskus sama ongelma, tosi yllättävää ettei Bloggeri toimi :-D
      Näin mä epäilinkin, mutta aattelin et jos olisit sitte ollu tulossa vaikka ohjasajoon tai muuhun. Ei oo kyllä Ilkenkään kanssa järkeä mennä, kun se vaan kyttäilee muita hevosia, mut millonkas me oltais mitään järkevää tehtykkään!

      Poista
  3. No eiköhän se Ilke siitä, kunhan vaan pääsette kisarutiiniin ;)
    Ja mäkin olen kyl miettiny tota ohjasajoa, täytyykin ehkä selvittää saisinko vaihtaa luokkaa :)

    VastaaPoista