sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

147' Äksidentti

Ei kyllä todellakaan ajot sujuneet tänään. Ajettiin siis ekaa kertaa uusilla kärryillä ja alkuun tuntu tosi kivalta, poni käveli reippaasti ja näin, mutta sitten sillä taas napsahti päässä ja se lähti ryöstämään. Tällä kertaa en saanutkaan sitten hidastettua, vaan poni veti nämä uudet akselileveydeltään kapeemmat kärrit kurvissa nurin ja mä lensin kuin leppäkeihäs. Kattelin sitten sieltä maan tasosta, kun poni pinkoi kärryt perässä kentällä puoli kierrosta, enne kuin juuttui kiinni aitalankoihin ja kaatui. heppu sai ittensä jotenkin siitä vielä pystyyn ja rytyytti vielä niistä langoista läpi tarhan puolelle, jossa sian sen sitten tallinomistajan kanssa kiinni. Tän jälkeen otettin samantien poni irti kärryistä ja menin talliin riisumaan valjaat. Poni oli ihan paniikissa, kun availin häntäremmiä ja otin mäkivyön hännän alta pois. Kun sitten huuhtelin ponin kurasta, oli se ihan pelosta jäykkänä ja väisti vesiletkua.
Päästin ponin sit tarhaan ja laitoin kamat pois ja tarkistin onks valjaat ja kärryt ehjät. Vähän noista kärryistä lähti maalit ja pehmusteeseen tuli pari pientä palkeenkieltä, mutta muuten näyttivät olevan ehjät. Ponissakaan ei ollut haavoja, lepuutti tosin toista takastaan, että siihen tais hiukka sattua.
Pengoin sitten kylmägeelin vielä laatikoiden kätköistä ja menin ottamaan ponia takas sisään, mutta sepä pelkäs muakin ja väisti karkuun. Annoin sitten ensin nuuhkia kättä ja sainkin herran sitten kiinni. hieroin kylmägeeliä takajalkoihin, tiedä sitten sainko sitä karvan läpi iholle paljoakaan, mutta toivotaan että nyt vähän auttais jos siellä joku venähdys on...
Tällä hetkellä pelottaa, että pelkääkö poni nyt loppuelämänsä noita kärryjä. Toki aijon totuttaa sen hitaasti taas ajamiseen ja en kiirehdi, jotta poni saa rauhassa taas totutella. No, pitää nyt vaan tehdä kaikkensa tuon pikkuotuksen kanssa, jotta vielä joku päivä päästään ajamaan :)

5 kommenttia:

  1. Voi Heppu parkaa, on noi välillä niin kummallisia päähänpistojensa kanssa :-/ Ihme ettei Ilkeen kanssa oo vielä ikinä tapahtunut mitään onnettomuuksia vaikka se kaikkia välikohtauksia järjestääki.

    VastaaPoista
  2. Jep.. Nyt lähinnä vituttaa, että tuli ostettua koko kärryt ja vielä että tuli laitettua ne perään just tänään. Tällä hetkellä tekis mieli sulattaa ne...

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä ny vaan! Kyllä se siitä, mitä nyt luin uusimman postauksen niin tehän ootte edenneet jo hienosti!
    Meillä suht. paljon ajettu poni järjesti syksyllä tuttujen kärryjen kanssa onnettomuuden. Keli oli huono ja poni oli hermona, eikä ollut antaa laittaa kärryjä perään. Mentiin ponin ehdoilla, ja lopulta se antoi tuoda kärryt taakse. Jotenkin toinen aisa jäi mäkivöihin kiinni -> poni liikahti -> pakoreaktio. Itse jäin _painavien kärryjen alle, onneksi oli kypärä päässä... Muutaman kymmenen metrin päässä mäkivyöt pettivät ja kärryjen toinen aisa isketyi useiden kymmenien senttien matkalta maahan ja poni juoksi paniikissa tallille. Kuukauden-kahden kuluttua kokeiltiin kärryjä taas perään (kärryt menivät aika solmuun onnettomuudessa, joten niiden korjauksen takia väli venyi noin pitkäksi) ja poni päätti ottaa lähdöt jyrkkään alamäkeen, mutta pysähtyi suht. pian. Sen jälkeen sen kanssa tehtiin "aisaharjoituksia": ensin taluttajat kävelivät aisojen kanssa molemmin puolin, siitä edettiin niin että aisat lepäsivät jo aisalenkeissä jne. Tänään, reilun puolenvuoden kuluttua ponilla oli kärryt perässä onnistuneesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että teilläkin alkaa jo pitkän tauon jälkeen onnistua :) Me päästiinkin nähtävästi aika vähällä, ellei poni nyt keksi vielä jjotain omaa sählinkiä...

      Poista