lauantai 31. joulukuuta 2011

94' Hyvää uuttavuotta!

Kaverinhan piti siis tulla tänään ratsastamaan Hepulla, mutta suunnitelmiin tuli muutos sääolosuhteiden takia. Elikkäs aamulla oli pakkasta ja kenttä oli ihan kohmeessa. Päätimme sitten yksissä tuumin, että lähdetään kärryilemään sänkkärille.
Poni oli heti alusta lähtien aika reipas, mutta kun pikkutykkiponi Rolla vielä tuli pellolle päästelemään, niin Hepussa oli ruutia vaikka muille jakaa :D Ei kuitenkaan päästetty Heppua revittelemään rollan mukana, koska siitä olis tullut vaan takapään lentoa ja älytöntä sähläystä. Käppäiltiin siis siihen asti, että Rolla oli lähtenyt pois ja sit alettiin ravailemaan ja laukkailemaan. Ja Heppuhan oli siis aivan mahtava, varsinkin laukassa! Tahtia pystyi helposti säätelemään, eikä yrittänytkään laskea raville, vaan laukkasi tosi nätisti ja rauhassa :D Ajettiin siellä noin  tunti ja kun palattiin tallille oli poni ihan hikinen. Pyöriteltiin se sitten kumisukien kanssa läpi ja heitettiin loimi niskaan. 
 Iskä oli muuten nyt pari päivää Ristiinassa mummilla ja kävi sitten sen hitsausvehkeet omistavan kaverinsa luona suunnittelemassa kartun kiinnitystä. Voi siis olla, että jo loppiaisena meillä on valjakkokamoille asiallinen kiinnitys! :) Odotan kyllä niin innolla, että pääsen niitä kokeilemaan. Täytyy varmaan ens viikolla joku päivä koittaa ohjasajaa poni sen uuden silan kanssa, siinä kun on ne mahavyöt tosi jäykät, niin vois opetella siinä samalla niitä räpläämään kiinni ja silleesti...
Kärryillä tosin kaverini, en minä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti