torstai 10. marraskuuta 2011

74' Vihdoinkin sitä ajoa!

Kuten varmaan ootte postauksista huomanneet, on ponin ajaminen jäänyt aika vähille tässä lähiviikkoina. Suurin syy siihen on ehkä se, että on nyt jo niin aikaisin pimeää. Ja koska on pimeää, en Hepun kanssa maastoon lähde, viime talvelta jäi ittelle ihan riittävän huono kokemus siitä otsalampun kanssa säheltämisestä metässä. Ja tietenkin kun on pimeää, niin eiväthän nämä muutkaan ratsuihmiset lähde maastoon seikkailemaan, joten meidän pieni kenttä on yleensä aivan täynnä. (Ja siihen rriittää siis kolme ratsukkoa) Enkä muutenkaan viitsi oikein mennä kentälle kärryjen kanssa jos siellä on muuta porukkaa... Joten kenttäajot jäävät viikonloppuun, eikä maastoonkaan pääse kärryjen kanssa viikolla kuin vain erikoislyhyinä koulupäivinä.
Mutta nyt jos siihen asiaan. Eli maanantaina Heppu liikkui pikkuratsastajan toimesta kentällä ilman satulaa. Poni toimi aika hyvin, tehtiin ravi-käynti siirtymisiä ja poni kuunteli ihan hyvin sitten alkukankeuden jälkeen. Laukkaa ei otettu ilman satulaa ollenkaan, vaan sitä varten heitettiin satula selkään. Huomasin kuitenkin, että tää uusi satulahuopa on niin iso, ettei noi pikkuihmisen jalat yletä kovin paljoa sen reunan alapuolelle... Laukannostot antoivat siis odottaa itseään ja tilalle saatiin ravikaahotusta. Menin sitten itse kulmaan raippamieheksi ja pari kerta ponin siihen kulmaan tullessa pyysin sitä raipalla eteen ja saatiin näin laukat.
Tiistaina kiirehdin sitten tallille jo kolmeksi, jotta ehtisin ajaa ponin kentällä ennen kuin sinne tulee taas ruuhkaa.
Ajattelin että se on varmaan ihan paska ajaa, kun on ollut niin pitkä tauko kouluajosta, mutta poni olikin ihmeen hyvä! Siirtymiset oli nopeita ja se liikkui suht reippaasti eteen. Kantoi itseään myös ajoittain ravissa oikeinpäin ja tuntui muutenkin hyvältä. Laukat nousi hyvin ja laukka tuntui muutenkin paremmalta kuin aikaisemmin. Ainut asia mistä oli huomauttamista, oli se että poni taas meilellään taivuttaisi päätä väkisin ulos, eikä sisään, mutta ajon aikana sain sen vähän suoremmaksi kuitenkin.
Netistä olen nyt vähän sivistänyt itseäni näistä valjakkojutuista ja saanut selville että tämä meidän nykyinen valjastus on kaikista paskin mahdollinen tähän touhuun. (Tiesin siis jo aijemmin kyllä ettei se ole valjakkoajoon sopiva, mutta että näinkin huono?!) Joten jo pidemmänaikaa haaveissa olleet valjakkovaljaat ja vetokarttu nousivat nyt oikein tosissaan ostoslistalle. Tämmöisiä valjaita olen kattonut: http://www.miniponi.fi/miniponivaljaat.html Noihan on aika halvat, joten ei nyt varmaan mitään ihan parasta nahkaa, mutta eivätköhän nuo asiansa ajaisi kuitenkin. Vetokarttua en ole suomalaisista nettikaupoista löytänyt, joten joko tilataan ulkomailta tai sitten iskä värkkää mulle sellaisen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti