maanantai 14. syyskuuta 2015

272'' Maastorallia ja jousiammuntaa

Mulla oli viime viikolle tosi kunnianhimoiset suunnitelmat ponin liikutuksen suhteen. Piti jumpata ja vääntää koulua ja käydä pitkällä maastolenkillä ja vaikka sun mitä. Totuus oli lopulta se, että maanantaina ennen hierontaa ohjasajoin ponin ahkerasti taivutellen, tiistaina tehtiin kevyt puomitreeni selän ja kintereiden vetristämieksi, edelleen kovasti taivutellen. Keskiviikkona ponilla oli ratsastuspäivä. Ohjelmassa oli kuulemma ollut ilman satulaa ratsastusta ja ratsastajan liukuessa alas selästä ravin pomputuksessa oli poni katsonut tarpeelliseksi pitää ruokatauon. Niin Heppua.



Torstaina piti alunperin mennä kaverin kanssa maastoon, mutta se peruuntui. Vitkuttelin sitten kotona tallillelähtöä (vaikka mitään muutakaan fiksua tekemistä ei todellakaan ollut) ja havahduin siihen, että mulle tarjottiin ratsua vielä  samaksi päiväksi. Eihän siinä mitään muuten, mutta olin luvannut illasta hakea poikaystävän inttibussilta keskustasta... Eihän siinä muuta kuin äkkiä tallikamat päälle ja kaahasin tuhatta ja sataa tallille.

Kamera oli tarttunut mukaan, joten napsin pikaisesti muutaman kuvan (sillä olisihan se nyt aika noloa palata kahden vuoden blogitauolta ja alkaa heti valittaa, että ei ole ehtinyt/muistanut/jaksanut kuvata mitään...) ja nappasin ponin sisään harjattavaksi. Sutaisin nopsasti pahimmat pölyt ja kurat pois ja putsasin kaviot. Sitten vaan valjaat selkään. Tässä vaiheessa poni oli ihan totaallisen unessa. Se näytti oikeasti siltä, että jos en pidä sitä pystyssä niin se varmaan kupsahtaa kohta kumoon. Se ei herännyt edes siihen, kun kävin rehulassa hakemassa sinne unohtuneet hanskani, vaikka yleensä rehulan oven avaaminen laukaisee ponissa ihan hillittömän kuopimisen ja örinän. Raahasin ponin sitten toiseen päähän tallia ja heitin kärryt perään.




Käytiin kaahaamassa ihan luvattoman lyhyt mastolenkki, aikaa meni 25min. Verkkkaamisen jälkeen laitoin ponin laukkaamaan ja juoksemaan täysillä, kotiinpäin käännyttäessä tuollainen hölmöily sitten taas kostautui ja meinasi olla vähän jarrut hukassa ja laukka herkässä. Jotta naurettavan lyhyt maasto olisi ollut edes vähän pidempi, käytiin vielä hölkkäämässä yksi pikku pelto ympäri. Todellisuudessa tuota peltokierrosta ei voinut ehkä hölkäksi kutsua: poni kaahotti niin lujaa ravia kuin kintuista pääsi, tarjosi väliin pari askelta laukkaa ja kaahotti taas. No, ompahan nyt ainakin energiat purettu.

Lenkin jälkeen vilkaisin kelloa ja totesin, että tänään ei ole aikaa venyttelyille. Hieroin vaan nompsaan arnikaa kriittisiin paikkoihin ja lykkäsin ponille puuron nenän alle.

Sitten vedin ratsastuskengät jalkaan ja kävin pikaisesti ratsastamassa kaikki askellajit Kalle-ponin kanssa läpi. Tuntuu kyllä tosi mahtavalta mennä taas pitkästä aikaa ponilla. Vaikka pituutta löytyy multa 178cm, niin Kalle on just sen mallinen, että en tunne itseäni yhtään jättiläiseksi sen selässä, eikä tuo meno mun silmään kuvistakaan kamalan pahalta näytä. Ei se pieni ponityttö musta kyllä katoa varmaan koskaan.

Vaikka ratsastin vain puoli tuntia, niin kerkesin piiputtaa itseni jälleen kerran siihen tilaan, että syke oli varmasti aika tapissaan, vatsalihakset kramppasi ja oksennus meinasi tulla loppukäynneissä. Voisi ehkä harkita lenkkeilyä... Tosin täytyy puolustautua sillä, että Kalle on ihan erittäin eteenpäinratsastettavaa mallia.

Sitten vaan hoidin Kallen pois ja kaahasin hakemaan poikaystävää.

Perjantai ja lauantai oli Hepulla ihan kokonaan vapaita. En vaan yksinkertaisesti saanut aikaiseksi. Perjantaina kyllä harjasin ponin kunnolla ja siistin jopa parit halkeamat kavioista raspilla. Liikutus sitten kuitenkin vaan jäi.

Lauantaina kuitenkin aktivoiduttiin poikaystävän kanssa molemmat ratsaille. Kalle oli taas meidän käytössä ja treenattiin vähän ratsastusjousiammuntaa. Mä olin taas ihan hukassa, en saanut ratsastettua, enkä ammuttua, mikä on tietenkin tässä lajissa aika ihanteellinen tilanne. poikaystävällä sen sijaan meni paaljon paremmin, sai jopa Kallen kulkemaan peräänannossa vaikka ei ole ratsastanut kuin hyvin epäsäännöllisesti parin vuoden ajan.

Ratsastuksen jälkeen yritettiin vielä irtojuoksuttaa Heppua sen tarhakaverin kanssa, mutta poni ei vaan halunnut liikkua. Luovutettiin sitten ja vietiin poni talliin iltapalalle.

Että tällainen viikko. Onneksi toinen ratsastaja kävi eilen, niin ei poni ole ihan heitteillä ;) Jos tänään yrittäisi ihan tosissaan tuupata jotakin kentällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti