270' Peltorallia

Jälleen istun äikäntunnilla ATK-luokassa ja yritän saada itsestäni puristettua ulos hyvää tekstiä. Iltapäivän viimeisellä tunnilla ei luovuus ole taaskaan parhaassa terässään, joten päädyin kirjoittelemaan tänne. Noh, ainakin on nyt hyvin aikaa kirjoittaa kunnollinen postaus.

Heidi oli siis toissapäivänä tallilla mukana kuvailemassa, kuten suunniteltiinkin. Tallilla meinasi tosin iskeä epätoivo, sillä koko päivän pilveillyt taivas alkoi ropsia vettä niskaan. Onneksi ehdittiin kuvailla ennen pahinta sadetta ja kastuttiinkin sitten vasta kuvauspaikkana toimineelta  pellolta tallille körötellessämme. Hepulla ei tuntunut olevan mihinkään kiire, kun se sateessa kiskoi meitä. Olisi voinut melkein kuvitella että se mielessään oikein nautti siitä kun mamma kastui...

(c) Heidi Wallin

(c) Heidi Wallin

Mutta nyt siis ihan tallireissun alkuun. Ehdin huristella skootterillani tallille vähän ennen kuvaajaa, joten kerkesin kaivella kaikki varusteet esille ja rämpiä hakemaan Heppua laitumen takanurkasta. Heidi saapuikin juuri sopivasti todistamaan, kuinka  poni ilmaisia jo kymmeniä metrejä ennen laitumen porttia, että sillä ei ole minkäänlaista aikomusta työskennellä tänään. Sain herran raahattua perässäni laitumen portista ulos, jonka jälkeen se liimasi kavionsa hyvin tiukasti maahan. Vähän aikaa yritin irrottaa sitä kiskomisella ja suostuttelulla, mutta lopulta luovutin ja kävin vastoin kaikkia hyviä hevosmiestaitoja ja turvallisuussääntöjä tönäisemästä sitä topakasti takamuksesta. Kun sain sen “juuret katkaistua”, kuten Heidi sanoi, päästiin jatkamaan matkaa.  Tallin pihalla Heppu päätti kuitenkin heittäytyä pelokkaaksi ja tuijotteli puhisten kaikkea, mikä oli vähänkin eri paikalla kuin edellisellä 

ohikulkukerralla.

(c) Heidi Wallin

(c) Heidi Wallin

Tallissa hinkkasin ponin niin kiiltäväksi kuin sen pörröisen talvikarvan vain voi saada ja lisäsin vielä kiillotusainetta. Vielä edellisenä päivänä pestyt ja rasvatut valjaat selkään ja poni oli varsin komeana. Pienessä tihkusateessa pihalla köytin vielä kaiken kruunuksi erittäin kuraiset, pölyiset ja kotiloita täynnä olevat kärryt komistuksen perään ja sitten päästiin vihdoin matkaan. Hitaasti, mutta varmasti.

Pellolle asti matkanteko oli niin hidasta, että olisi voinut kuvitella kärryn edessä olevan ennemmin etanan kuin ponin. Ja tietenkin tallin pihalla alkanut kyttäily jatkui myös maastotiellä. Pariin otteeseen poni näytti olevan aivan varma siitä, että juuri tuo tietty pensas tai kivi pistää sen poskeensa ellei se tee asiasta suurta numeroa puhisten ja minua syyttävästi vilkuillen. Vielä sänkkärilläkin Heppu katseli hyvin pörheänä ympärilleen ja otti välillä pieniä spurtteja.

Kun päästiin vihdoin ajamaan kunnolla löytyi vanhasta herrasta vauhtia vaikka muille jakaa. Kuviakin kun katselee, niin sitä pieni ihminen jää pohtimaan, että miksi se ei voi näyttää tuollaista liikettä aina kentälläkin? Oi miksi… Mutta siis kyllä. Liike oli hienoa ja lennokasta ja ilmavaa ja siihen päälle vielä kaikki maailman ylistyssanat, mutta se tempo ja kontrolli onkin sitten ihan eri asia... heppu halusi vain koko ajan juosta ja juosta. Pieniä rauhallisempiakin pätkiä saatiin, mutta suurimmaksi osaksi vaan kaahotettiin ympäriinsä, kun vauhti oli yhtään käyntiä lujempaa.

(c) Heidi Wallin

(c) Heidi Wallin

(c) Heidi Wallin

Hetken ajon jälkeen poni alkoi polkea takasillaan kummasti maata ja eikun vaan mamma sitten alas kärryiltä tutkimaan, että mikä mättää. Mitään öttiäisiä ja muutakaan häiritsevää ei löytynyt, joten tulin siihen tulokseen että ponia ilmeisesti vaan kiukuttaa kun joutuu tekemään hommia tällaisella kummallisella pohjalla joka on täynnä piikkejä.

Kovin pitkään ei pellolla viivytty, sillä alkoi sataa ihan kunnolla. Pakenimme siis Heidin kanssa molemmat kärryillä istuen tasaisen tappavaa käyntiä takaisin tallin suojaan.

(c) Heidi Wallin