sunnuntai 26. toukokuuta 2013

254' Kuvatulvaa

Nyt olen sitten saanut Heidiltä mitä mahtavimmat kuvat! Täytyy kyllä tunnustaa että olen saattanut täällä hetken jos toisenkin viettää ihaillessa poniani...
 
Lupasin edellisessä postauksessa myös videota ja tarkempaa esittelyä, joten täältä pesee! Videota en valitettavasti laita muusta kuin ajoluokasta, sillä en ole yhtään tyytyväinen ohjas-ajoon. Mutta eiköhän tuossa toisessakin ihan katsomista ole :)

 




Kuten jo yllä mainitsinkin, en ole kovin tyytyväinen ohjasajoluokkaan. Poni oli todella kova suusta jo kun lähdettiin verkkaan ja se painoi käsille todella paljon. Tällä kertaa se ei kuitenkaan painunut etupainoiseksi ja roikkunut ohjassa, vaan kantoi päänsä kyllä itse, tosin suu apposen ammollaan.
Verkassa vaadituista siirtymisistä poni tuntui vetävän vielä enemmän herneet nenäänsä ja meno oli entistä kamalampaa katseltavaa.
Kun sitten päästiin tuomarin eteen kiertämään kehää muiden kanssa, meinasi ponilta palaa käämit vielä toistamiseen; Se ei saanutkaan jyrätä edessä juoksevan ponin ohi!

Arvostelussa tuli sanomista tietenkin suun aukomisesta ja kuskin kovasta kädestä. Lisäksi tuli sitten vielä ajettua muuten vähän huolimattomasti. Mutta kai tuostakin suorituksesta nyt pitää jollain tavalla olla tyytyväinen; eihän me sentään aiheutettu yleistä katastrofia ja sekasortoa :)








Ajoluokan verkassa jatkui sitten sama meno kuin ohjasajossakin. Yritin sitten rauhoitella ponia ja saada niitä pidätteitä läpi. Kehään mennessä poni tuntuikin olevan vähän paremmin lapasessa kuin edellisessä luokassa.
Tähän suoritukseen olen oikeastaan aika todella tyytyväinen. Ainoastaan yksi, täysin kuskin virheestä johtuva liian lyhyt pysähdys jäi vähän kaivelemaan, mutta muuten oli itsekkin jopa yllättynyt siitä, miten hyvin pärjättiin. Varsinkin lisäykset irtosivat tällä kertaa kehässä paremmin kuin koskaan kotona!

Ja nyt vielä loppuun sitä luvattua videota ja allekirjoittanut poistuu ruotsinkirjojen pariin....



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti