tiistai 28. elokuuta 2012

205' Ratsuponina

Pienenä infona kaikille, jotka näkivät tänään kaupungilla pyörimässä tytön kera olkalaukun ja kahdenkilon omenapussin, niin ei, en ole perso omenille, minulla vain sattuu olemaan pieni poni jolla on pohjaton vatsa.

Sain kyllä taas huvittuneita katseita osakseni, kun pörräsin kaupungilla ja lukiolla tuon valtavan omenapussin kanssa. Ei meinanneet kaverit uskoa, kun sanoin ruokkiksella käyväni ostamassa pari kiloa omenoita. Kun sitten tulin takaisin, niin luulivat varmasti minun menettäneen viimeisetkin mutterit päästäni. Noh, ompahan nyt ponille vähäksi aikaa syötävää...

Eilen kävin Heppua juoksuttelemassa. Aika kevyesti mentiin, lähinnä vaan pyysin liikkumaan kunnolla eteen kaikissa askellajeissa. Otettiin myös vähän ravipuomeja ja treenattiin laukannostoja terävemmiksi.
Loppu vaiheessa, kun oltiin jo ravailemassa loppuverkkoja, poni alkoi ihmeellisesti kakoa ja otin sitten suitset pois päästä, kun yskiminen ei loppunut. Kun sitten yritin avata suuta ja katsoa, että mikä siinä suussa on, niin sieltä tuli hirmu iso ruohomössöpallo. Katsottiin sitten tallissa kolmen ihmisen voimin, että onko siellä suussa vielä jotakin, ja sieltähän paljastui sitten poskista lisää ruohomössöä. Täytynee siis tiedustella, että milloin raspaaja on tulossa tallille, jos se raspaaminen vaikka poistaísi tämän ongelman.

Tänään ponilla olikin sitten vuorossa ratsuponin hommia. Herra olikin heti alusta alkaen tosi pinkeenä ja toimi pienistäkin avuista ratsastajan alla ihan äärettömän hyvin.

Harjoiteltiin tänään "esteitä" eli laitettiin ämpäreitä tolpiksi ja niiden väliin maapuomeja, jotta ratsastaja sai opetella esteille ohjaamista ja radan ratsastamista.
Aluksi mentiin vain ravissa, mutta kun alkoi sujua, niin otettiin samaa laukassa. Heppu vaikutti tosi innokkaalta ja ratsastajakin nautti selvästi puuhasta.
Kaikkein ylpein olin tänään kyllä siitä, miten rauhassa ja nätisti poni nosti laukat ja innostuksestaan huolimatta pysyi hyvin kokemattomammankin ratsastajan avuilla, eikä yrittänyt sooloilla mitään. Hieno poni! :)
Video on napattu viimeisestä "hypystä" puhelimella. Kun olin jo ehtinyt raivaamaan muut puomit pois kentältä.
 
Äiti kävi muuten toissapäivänä IKEAssa ja toi Hepulle hienot rehuastiat:

Puhelinlaatu...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti