torstai 29. maaliskuuta 2012

134' Ohjasajoa pitkästä aikaa

Kenttä on nyt sitten vihdoin alkanut sulaa kunnolla ja heikkaa näkyy jo melkein joka kohdasta. Keskellä kenttää menee tällä hetkellä vielä pieni puro, mutta ei se menoa haittaa :)

Tiistaina kävin siis ohjasajamassa ponin kanssa kentällä. Pyörittiin siellä sit semmonen tunnini verran ja kyllähän tuli taas kuskillekkin hiki, kun pingoin ponin perässä. Kyllä ne kärryt on aikas mukavat...
Alkuun tehtiin ympyröitä käynnissä ja ravissa ja treenattiin siirtymisiä. Poni olikin niissä tosi hyväntuntuinen, joten päätin laittaa muutaman puomin joita sitten mentiin ravissa. Poni toimi tosi hyvin, mitä nyt välillä yritti vähän kaahata puomille, mutta hidasti kuitenkin taas heti kun pyydettiin.

Eilen ponilla oli vapari, jonka se vietti todennäköisesti seisoskellen ja mussuttaen heinää.

Tänään sitten pikkuratsastaja kävi ratsastamassa. Mentiin alkuun pujottelu ja puomitehtäviä kentällä. Ei otettu ollenkaan laukkaa, kun tyttö ei halunnut, liekkö pelottanut että Heppu pukkasee sen johonkin kuralammikkoon ;) Loppuverkat mentiin sitten maastossa vesilätäköissä kahlaillen. Poni käyttäyty tänään varsin mallikkaasti, eikä jumittanut kertaakaan. Pari kertaa yritti tosin kiertää puomit ja puski ulkopohkeesta läpi, mutta hyvin tyttö sai sitten kumminkin asiansa perille lopulta.

Huomenna sitten vuorossa taas ratsastusta, kaveri tulee Heppuilemaan ja minä menen Mummolla. Saa nähdä josko pitkästä aikaa uskaltais jotain tehdäkkin, eikä vaan pelätä että liukastellaan kentällä. Vois jopa kaivaa oikein kengät ja varret jostain varaston perukoilta ja oikein panostaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti