lauantai 25. helmikuuta 2012

120' Koulusähellystä

Oli aivan mahtavaa tulla tallille ja huomata, että traktori on just lähdössä pois kentältä ja kukaan muu ei olllut menossa sinne :)
Ensimmäisenä kun pääsin talliin suuntasin satulahuoneeseen siirtämään harjat ja kaikki muut sen kaltaiset romppeet uuteen harjapakkiin.
Tämä on ehkä hieman paremmin ruunalle sopiva, kuin se meidän vaaleanpunainen...

Laittelin Hepun sit pesarissa valmiiksi ja panin merkille ettei ole herralla näköjään aikomustakaan alkaa pudottaa turkkiaan vielä piiiitkään aikaan. (B-vitamiinista huolimatta...)
Kun päästiin sitten kentälle, oli poni taas tavallisen laiska. Aloinkin muutaman käynti kierroksen jälkeen heti ravailemaan reippaasti jotta saisin poniin edes vähän vauhtia. Poni kulki ihan ok, mutta siirtymiset on edelleen tosi hitaita ja joutuu pyytämään monta kertaa ennen kuin herra tajuaa liikuttaa koipiaan. Heppu veti koko ajan päätä ulospäin, varsinkin oikeaan kierrokseen, joten jouduin sitten ihan tosissani ajamaan. 
Oltiin kentällä noin tunti ja tehtiin lähinnä ympyröitä ja siirtymisiä. tyskenneltiin suurin osa ajasta ravissa joka sujui kyllä ihan mukavasti. Laukat oli alkuun vähän vauhdikkaita, mutta loppua kohti poni rauhoittui niissäkin ja kulki tosi hyvin ottaen huomioon miten vähän sitä on nyt kentällä ajettu. Kaiken kaikkiaan poni kulki aika nätisti ja kantoi itsensä ajoittain jopa ihan hyvännäköisesti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti