perjantai 5. elokuuta 2011

22' Mökkeilyä

Noniin! Ei ole sitten tullut vähään aikaan postailtua, kun puhelin ei suostunut bloggerin kanssa yhteistyöhön, enkä saanut aikaiseksi kaivaa läppäriä laukusta. Nettiyhteyskin on täällä korvessa sen verran hidas, että ennen kun yksi sivua aukeaa niin ehtii ottaa nokoset.... joten ehkä annatte anteeksi tämän postaustauon? ;)
Noniin, jos nyt sitten vaikka asiaan :D Eli Heppu viettelee täällä kesälomaa (lue:  eli työleiriä) Kesäheilansa kassa. Tämä Hepun kesäkaveri on jo kunnioitettavaan 30 vuoden ikään ehtinyt shettis tamma Nette. Tätä rouvaa ei tosin ikä paina ollenkaan, vaan hän kulkee kyllä melkein reippaammin kuin Heppu, ja ihan oma-aloitteisesti, mitä nyt ollaan käyty pikku kärrylenkkejä hänenkin kanssa tekemässä.
Ollaan täällä nyt ponien kanssa oltu reilu viikko, ja vielä viisi päivää olisi tarkoitus olla. Ihan mukavaahan täällä on, kun saa itte hoitaa kopukkansa ihan 24/7, mutta pikkuinen paniikki alkaa kyllä jo hiipiä puseroon, koska kisat on 13 päivä lauantaina, ja täällä ei tällähetkellä ole minkäänlaista kenttää jossa voisi ohjelmaa ajella :S Sellainen kentäntapainen kyllä oli, mutta ei ole enää, eikä siitä nyt sen enempää. Noh, mutta onneksi on sentään kotona kolme päivää aikaa vielä hioa ohjelmaa kentällä, nyt vaan pitää toivoa ettei Hepulle iske se sama sähellysvaihde päälle kun silloin riparin jälkeen kun ei oltu kentällä ajettu.... Mutta onneksi täällä mettäteilläkin voi harjotella sentään siirtymisiä ja tempon lisäyksiä, hiotaan niitä asetuksia sitten siellä kotona kentällä :)
Täällä olon aikana ollaan treenattu laukkaa aika paljon, ja välillä kun jaksaa ajaa ponia sen verran kauan että saa sen kulkemaan ravissa oikein päin, niin laukkakin rullaa sitten jo aika mukavasti. Voihan tietenkin olla, että tuo vauhti jolla nyt laukataan, on vähän turhan huima vielä kentälle koulutreeneihin, mutta edistystä nyt kumminkin :)
Laukan lisäksi ollaa ajeltu siinä "kentällä" koulua, mutta enää se siis ei onnistu... Tänään olis tarkoituksena mennä mettäteille ja ajaa ponia huolella ja treenata niitä siirtymisiä. Ihan superiahan olis jos saisin ponin siinä tiellä kulkemaan oikein päin, mutta tähän asti siihen on kyllä Hepun kanssa tarvittu aika paljon taivutteluja.
Yritän nyt saada postailtua vielä ainakin kerran ennen lähtöä meidän kuulumisia, ehkä useamminkin jos saan tuon puhelimen suostumaan yhteistyöhön... mutta kiitos kaikille neljälle lukijalle ettette ole hylänneet meitän postauskatkosta huolimatta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti