keskiviikko 22. helmikuuta 2012

118' Ja näin tallin pihan valtaa lumikerros...

Olihan tänään aika hurja näky, kun tallin katolta oli tulleet lumet alas. Oven kohdalla oli vielä katolla lunta, joten siitä sai sitten mennä ihan juosten ettei saa mitään niskaansa.
Kun sitten olin uskaltautunut siitä ovesta sisään ja aloin laitella kamppeita valmiiksi ajoa varten huomasin, että Hepun leseet olikin lopussa. annoin sitten ponille B-vitamiinin sekoitettuna pieneen määrään kauraa, kun en muutakaan keksinyt. Vähän tuo nokkaansa nyrpisteli, mutta söi kuitenkin kaiken.
Harjailin ponin sitten taas huolella puhtaaksi ja valjastin. Mentiin sitten pihaton kautta ulos, kun yrittivät oven kohdalta just saada sitä lunta alas.
Käytiin tänään vaan ihan toi normaali lenkki, eli kääntöpaikalle asti. Poni oli selvästi vähän poikki eilisestä lenkistä, mutta ihan hyvin tuo jaksoi mennä kuitenkin kun vähän komensi. Kotiin tultiin taas aika vauhdilla, mutta tänään ei ollut kuitenkaan meno mitään hillitöntä riekkumista vaan ihan hallittua menoa.
Tallilla Heppu sai oikein kehuja että on tallin parhaiten treenattu hevonen (Silti tosin aika tuhdissa kunnossa...) ja   näytti myös kulma hoikistuneen vähän. Onhan tuo nyt vähän turhan hyvässä lihassa, mutta on se ollut paljon lihavampikin, joten ollaan nyt vaan ihan tyytyväisiä tähän ;)
Kun olin ottanut ponilta valjaat pois heitin loimen niskaan ja venyteltiin taas koivet ja kyljet. Aika mukavasti tuo venyy ainakin kyljistään, eikä vaikuttanut lihakset olevan muutenkaan erityisemmin juntturassa vaikka eilen mentiin niin rankasti. Jalkoihinkaan ei ollut vielä tänäänkään noussut minkään vertaa nestettä, vaikka yleensä saattaa kovemman treenin jälkeen etusiin vähän nestettä kerätä. Ainakin nyt tietää, että kyllä sillä uskaltaa reenata ihan kunnolla :)
Huomenna poni saa liikkua vähän kevyemmin, joko liinassa tai maastossa taluttaen. Täytyy vähän katsella missä kunnossa kenttä taas on...

2 kommenttia:

  1. Äläs nyt, Heppuhan on hyvässä kunnossa kun kuoriutuu karvansa alta! Pieni elintasomaha saa olla ;-)

    VastaaPoista
  2. Jep :D se on aina ihan kuin eri poni, kun tulee lenkiltä karvat lytyssä. Pikalaihdutuskuuri? ;)

    VastaaPoista